Kirjastojärjestelmä päivitetään 5.5. klo 19 alkaen. Päivityksen aikana verkkokirjaston palvelut eivät ole käytössä ja kirjastojen omatoimiaika päättyy 5.5. jo klo 19. Suurin osa kirjastoista on kiinni maanantaina 6.5. Palvelut pyritään palauttamaan 7.5. klo 12 mennessä tai heti kun päivitys on valmistunut. Lisätietoa päivityksestä löydät Ajankohtaista-osion tiedotteesta.

Haku

B-puolet, biitit ja riimit - hiphopkulttuuri Suomessa ja muualla

Suomalainen hiphop oli 2020-luvulle tultaessa tutkimuskohteena vielä harvinainen, mutta parin viimeisen vuoden aikana on ilmestynyt kiitettävästi kirjallisuutta paikallisesta hiphopkulttuurista. Radioaalloilla soi Suomiräp-kanava ja lapset laulavat takapenkillä "meille se on lop-pu-viik-ko".

Mitä muuta hiphop-kulttuuri on kuin uhoa, nostatusta ja bling blingiä?

Syksyllä Turun pääkirjaston Musiikkiosastolla Inka Rantakallio ja Annukka Saaristo luennoivat Suomalaisesta räpistä. Rantakallio ja Saaristo ovat töillään osallistuneet aihepiirin tutkimukseen Suomessa ja vaikuttaneet skenessä.

Luentosarjan kunniaksi Musiikkiosasto vinkkaa aineistoa hiphopista kuunneltavaksi ja luettavaksi. Listaan on koottu myös suomenkielistä aineistoa ja undergroundin helmiä, sekä tuoreinta kirjallisuutta!

Muokattu: 21.3.2024
Hakutulos 41
CD
Tes La Rok, tuottaja ; Rauhatäti, esittäjä
2014
Vaski-kirjastot
Hakutulos 42
Hakutulos 44
Hakutulos 45
Hakutulos 46
Hakutulos 47
Kirja
Strand, Heini, kirjoittaja, haastattelija
2019
Vaski-kirjastot
Hakutulos 48
Kirja
Sykäri, Venla, kirjoittaja, toimittaja ; Cvetanović, Dragana, kirjoittaja, toimittaja
2019
Vaski-kirjastot
Muistiinpano:

Sisältö:
Johdanto: Hiphop Suomessa 35 vuotta
Venla Sykäri, Inka Rantakallio, Dragana Cvetanović & Elina Westinen

I Hiphopin varhaisvaiheet ja muotoutuminen vertaisyhteisöissä:

  1. Tatu Tuominen: Silmät, jotka näkevät vain nimiä
  2. Jussi ”Focus” Sirviö: Vahva tahto tukijärjestelmänä
  3. Dragana Cvetanović: Breikkaaja Ukko Niemi Porvoosta
  4. Venla Sykäri: Freestyle osana suomalaista hiphop-kenttää: improvisoinnin taito, vaikutteet ja kehitys

II Räppääminen ilmaisuna ja identiteettinä
5. Antti-Ville Kärjä: Suomiräppiä ennen suomiräppiä: suomalainen rap ja historian poliittisuus
6. Elina Westinen & Inka Rantakallio: ”Keep it real” – Rap-artistien näkemyksiä autenttisuudesta
7. Dragana Cvetanović: ”Mitä merkkaa yhden emceen runous, sanat vasta alku, loppu vast vallankumous”: Avaimen Punainen Tiili -albumin sanoitukset, rap-sukupolvi ja yhteiskuntaluokka
8. Susanna Välimäki: Ympäristökriittinen suomi- ja saameräppi: Paleface, Áilu Valle ja Terttu Järvelä
9. Inka Rantakallio: Uskonto ja henkisyys suomalaisessa rap-musiikissa
10. Elina Westinen: Kuulumisen ja etnisyyden neuvottelua monimuotoisessa suomiräpissä
11. Kirsikka Ruohonen & Nora Horn: ”Hei jäbä veti hyvin!”– naisverkostojen tärkeydestä
12. Dragana Cvetanović: Räppi oli minulle rakkautta ensi silmäyksellä

III Taustan tekijät ja kulttuurin välittäjät
13. Kim Ramstedt: “Paljon hommaa mistä sun piti huolehtii”. DJ:n vaihtelevat tehtävät ja roolit hiphop-musiikin paikallistumisessa Suomessa
14. Mikko Mäkelä & Inka Rantakallio: Hiphop-tutkimusta radiossa: Rap Scholarin tarina
15. Marko Ylitalo: Taustan tekijät
16. Elina Westinen: Anu Manner – Pipefestin tekijä
17. Hanna Yli-Tepsa: Rap-työpajat voimaantumisen sosiaalisena kontekstina
18. Pete ”Hende” Nieminen: Graffitit ja katutaide nuorisotyön välineinä

Hakutulos 49
Kirja
Salo, Vuokko, valokuvaaja ; Särmäkari, Miika, kirjoittaja
2020
Vaski-kirjastot
Hakutulos 51
Kirja
Vanha-Majamaa, Anton, kirjoittaja ; Friman, Laura, kirjoittaja ; Autio, Janita, valokuvaaja (ekspressio)
2019
Vaski-kirjastot
Hakutulos 53
CD
Yona, esittäjä
2016
Vaski-kirjastot