Eino Leinon "Juhlaruno".

Kaunokirjailijaliitto perustettiin Aleksis Kiven päivänä 1897. Juhlatilaisuudessa Leino luki kirjoittamansa "Juhlarunon Kaunokirjailijaliiton perustavaan kokoukseen 10 p.lokak.1897". Runon julkaisi Uusi Suometar. - Runo löytyy mm. kokoelmasta Leino, Eino: Runot 1, Otava 1985 (nimellä Syntysanat).

---

Juhlaruno

Me tiedämme, miksi me yhdyttiin, kädet liittohon vankkaan luotiin, me tiedämme, miksi me riemuittiin, miks huuto se raikkaasti raikui niin, kun juhlamme maljoa juotiin.

Me tiedämme, mikä se yhtehen nyt tuonut on vanhat ja nuoret, mitä kertovat keijuset toiveiden, me tunnemme voimamme, tunnemme sen ja seisomme niinkuin vuoret.

Mut sydän jos kellä se sylkähtäis punan nostaen poskipäille ja kyynel jos silmähän vierähtäis ja vieras sen näkis ja kysähtäis, me vakaasti vastaamme näille:

Me tahdoimme koota tarmomme, kevätvoimamme yhtehen kerran ja ennen taistoa tahdoimme me laskea, kuinka on laaja se ja miehiä minkä on verran.

Me tahdoimme kuulla kaikuvan oman kielemme korkealla. Suomen toukohon, toivohon luotettavan, johon pysty ei harmaja halla.

Me olemme lapsia oman maan ja kansamme kallihin juurta, se meitä on heijannut helmassaan, sen luotamme päivähän valkenevaan, me uskomme Suomea suurta.

Me uskomme Suomemme suuruuteen yli maiden ja merten muiden, sen tieteeseen, sen taiteeseen, sen lauluhun, kuntohon, kantelehen ja humuun sen honkapuiden. Sen uskon sen taistossa sankari ties tulen suihkeena suontensa päissä, sitä laulavi laps, sitä haastavi mies, se on pontemme pohja ja leimumme lies, se on voimamme vastasäissä.

Niin, veikkoset, sepä se yhtehen nyt tuonut on vanhat nuoret, sitä kertovat keijuset toiveiden, me tiedämme voimamme, tunnemme sen, ja seisomme niin kuin vuoret!

Eino Leino