Runo "Suomen laululinnut" ja runosuomennos "Ateenalaisten laulu".

Eino Leino julkaisi kevättalvella 1899 useita routarunoja, mm. runon "Suomen laululinnut". Runon painetussa versiossa on kaksi käsikirjoituksesta puuttuvaa säkeistöä:

Mut missä me impysen huokaavan näämme lehdossa, leppien alla, me laulamme laulumme vienoimman: "Oi, impynen leppien alla, miks huokaat? Sulla on tehtävä myös, katso, tuho on kansasi nieltä, tytär Suomen, nouse oi, suuri on työs, sytä sulhossas sankarin mieltä!"

Ja missä me poikasen istuvan näämme vierellä virran laineen, me laulamme laulumme uljaimman: "Oi, kauniit on laakerit maineen! Ovat sorjat ne umppuset unelmain, mut sorjemmat tekojen tertut. Käy, poikanen, poimi, ja haudallas ain on laulava kevään kertut."

Runon "Suomen laululinnut" käsikirjoituksen kääntöpuolella on Eino Leinon käännösluonnos Viktor Rydbergin runosta "Athenarnes sång", joka Suomessa tunnetaan Sibeliuksen säveltämänä kappaleena. Runosta on useita suomenkielisiä versioita. Rydbergin alkuperäinen teksti:

Härlig är döden, när modigt i främsta ledet du dignar, dignar i kamp för ditt land, dör för din stad och ditt hem. Därför med eldhåg upp att värna fädernejorden! Ila att offra med fröjd livet för kommande släkt! Fram, I ynglingar, fram i täta, oryggliga leder! Aldrig en känsla av skräck, aldrig en tanke på flykt!

Skam och nesa drabbar en här, då i fylkingespetsen framom de unge man ser gubben förblöda och dö. Detta höves ju främst en yngling, medan han ännu älskligt i lockarna bär vårliga blommornas krans. Fager för kvinnor, ståtlig för män må han synas i livet; skön är han ännu som död, fallen i slaktningens mitt.

---

Ei saa painaa!

Suomen laululinnut.

Me laulamme laulua vapauden sulon Suomemme taivahalla ja vaikka Suomi on suruinen ja kansa on kaipuun alla, me laulamme vaan, emme muuta me voi, miten raitis on metsän tuuli, miten rakas on taivahan vapaus, oi, ken kerran sen kuiskehet kuuli.

Me olemme lintuja pieniä vaan, mut suustamme Jumala puhuu, Hän käskevi kansansa valvomaan, vaikka turmion huuhkajat huhuu, me lennämme, laulamme ilmoille, missä näämme me petturin, konnan, mut sen maan kuuleko me kiitämme, joka vaarass' on vankkumatonna.

Me lennämme, laulamme ympäri maan, me lietsomme pyhää tulta, me istumme linnojen ikkunaan, joista kiiltävi päärlyt ja kulta, maan mahtavilta me kysymme näin: "Laps Suomen, sulla on kansa, sit' oletko vienyt sä päivään päin vai tallannut tuskassanasa?"

Me istumme vierelle opin tien, jota tietoviisaat astuu: "Muru anna, sen lohduks ma heille vien, joiden silmät nyt surusta kastuu." Ja kyntäjän korvaan me kuiskimme: "Oi kynnä, oi ysyävä, kynnä, on kuolohon tuomittu kansa se, jonka aura on väsähtynynnä."

Me veisaamme laulua vapauden, me Herran tahtoa teemme, ja soipa korvissa sortajien öin, päivin on säveleemme se on nouseva niinkuin ukkonen, se on kasvava kansan voimin, ja kaikuva laulu on vapauden täällä kerran töin sekä toimin.

Eino Leino