Vanhaan aikaan Inarijärvellä kalastettiin tietyillä nautinta-alueilla. Toisten perheiden kalastusalueille ei menty. Nuottaus oli perinteinen kalastusmuoto ja sitä vedettiin lähes vuorokauden ympäri. Aamuyöstä torkahdettiin muutamia tunteja tietyillä asentopaikoilla, joissa oli valmiina kotatarpeet. Tuulen suunta määräsi kulloisenkin kalastuspaikan, sillä nuottaa piti vetää myötätuulessa. Tuulta, jonka suunnassa kuljettiin kutsuttiin Raumatuuleksi ja raumakala oli virran mukana kulkeva kala. Kalastus aloitettiin keväällä jäiden lähdettyä ja sitä jatkettiin aina elokuulle saakka. Keväällä kalat olivat ranttuja ilmojen suhteen. Kun tuli lämmintä kalat villiintyivät ja söivät pinnassa olevaa ravintoa. Kovalla tuulella saaliit olivat heikkoja. Pikku-mikki ruukasikin sanoa, ettei lähe nuottaamhan kun käsiä palelee. Hän tiesi kokemuksesta, ettei silloin tule kalaa.