Ohran viljely oli Ivalojoen laaksossa 1920-luvulla hyvin yleistä. Lähes joka kylässä oli oma mylly, jossa jauhettiin vilja kotitarpeiksi. Suuret savottatyömaat ja tietyöt antoivat isännille tienestimahdollisuuksia kodin ulkopuolella ja niinpä ohrapeltojen kyntäminen jäi ja pellot kutistuivat pieniksi perunamaiksi. Ohra syrjäytyi Venäjältä tuoduilla 100 kiloisilla ruissäkeillä, joita kutsuttiin Venäjän matoiksi. Viljelyn loppumien teki myllyt tarpeettomiksi ja ne jäivät lahoamaan vesistöjen ääreen.