Kirjastojärjestelmä päivitetään 5.5. klo 19 alkaen. Päivityksen aikana verkkokirjaston palvelut eivät ole käytössä ja kirjastojen omatoimiaika päättyy 5.5. jo klo 19. Suurin osa kirjastoista on kiinni maanantaina 6.5. Palvelut pyritään palauttamaan 7.5. klo 12 mennessä tai heti kun päivitys on valmistunut. Lisätietoa päivityksestä löydät Ajankohtaista-osion tiedotteesta.

Haku

Kiinalaiset jutut. Osa käsikirjoituksesta heinäkuu 1953- toukokuu 1954

QR-koodi

Kiinalaiset jutut. Osa käsikirjoituksesta heinäkuu 1953- toukokuu 1954

Digitoitu dokumentti on kirjoitettu lyijykynällä valkoisesta konekirjoituspaperista itse leikellyille liuskoille, osittain koneella kirjoitetulle matkakirjan käsikirjoitukselle, jopa konekirjoitustekstin rivinväleihin. Teksti on kirjoitettu myös jostakin lihasten ja hermoston toimintaa käsittelevästä kellertävästä monisteesta itse leikellyille liuskoille. Tekstissä on jonkin verran sanan ja korkeintaan virkkeen mittaisia ylipyyhkimisiä ja korjauksia. Liuskat ovat osittain mielivaltaisessa nipussa ja teksti katkelmallista, joten kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Dokumentti sisältää lukuja matkakirjasta Kiinalaiset jutut ja Kiinan matkan päiväkirja (Otava 2001). Tekstit on julkaistu teoksessa Kootut teokset 8 (Otava 1989).

Suuri muuri
Laajuus 11 sivua
Kirjoituspaikka ja -aika Piippola 8.4.1954
Teksti ei sisälly tällaisenaan matkakirjaan.

Vappumarssi Pekingissä, julkaistu nimellä Vappu: Ihmisjangtse
Laajuudesta ei selkoa

Futseling: Monttu
Laajuus 10 sivua
Kirjoituspaikka ja -aika Korpelainen 15.7.1953

Taidekoulu ja muinainen runoilija
Laajuus 11 sivua
Kirjoitusaika 10.4.1954

Silkkimato sisältää kaksi osaa, Lihava kehrääjä ja Kuvakudontaa
Laajuus 12 sivua
Kirjoitusaika 10.4.1954

Kalliobudda, julkaistu nimellä Kalliobuddha
Laajuus 12 sivua
Kirjoituspaikka ja -aika Korpelainen 17.7.1953

Chi Paishi ja harakkapari
Laajuus viisi sivua

Klassillisesta oopperasta
Laajuus yhdeksän sivua

Lu Hsyn sisältää kolme osaa Elämästä, Ah Q ja Pekingiläinen talo
Laajuus 12 + 17 + 6 sivua
Kirjoitusaika 4.-6.5.1954

Tallennettuna: