Vanhassa Hämeenlinnassa oli vuonna 1738 vain pari suutaria, pari räätäliä, seppä ja muutama pellavakankuri. Käsityöläisten määrä alkoi lisääntyä 1700-luvun loppupuolella, kun kaupunki oli siirretty uudelle paikalleen Niementaustan mäelle. Myös mestareiden taitotaso nousi ja käsityöverstaat suurenivat, joten käsityöläismestareilla saattoi olla useampiakin kisällejä ja oppipoikia verstaassaan. Samalla ammattikuntalaitos vakiintui, niin että esim. vuonna 1806 Hämeenlinnassa perustettiin ainakin hattumaakareiden, satulamaakareiden, karvarien, seppien ja nikkareiden ammattikunnat. Vanhemmat ammattikunnat oli jo pellavakankureilla, suutareilla ja räätäleillä. Hämeenlinnalaisille tarjosivat palveluitaan myös mm. karstamaakarit, pläkslaakarit ja jeljuuttarit. Esa Kahila esittelee tässä laajassa artikkelissaan suuren joukon enimmäkseen jo kadonneita käsityöammatteja ja niiden edustajia Hämeenlinnassa 1600-luvulta 1900-luvun alkuvuosiin asti.