Julius Krohn valottaa artikkelissaan Hattulassa syntyneen runoilijan Jaakko Juteinin (1781–1855) elämää sekä hänen rooliaan suomen kielen ja suomenkielisen kirjallisuuden aseman parantamisessa. Suomen kielen asemaa hankaloittivat 1800-luvun alkupuolella sen vähäinen käyttö virka- ja kirjakielenä sekä sivistyneistön käyttämä ruotsin kieli. Ajalle oli tyypillistä ajatus paluusta kansankieleen, josta ei kuitenkaan ollut yksimielisyyttä, ja murteiden paremmuudesta käytiin kamppailua. Juteinin mielestä murteista tuli ottaa eniten kielen perimmäistä luonnetta vastaava osuus ja muovata siitä kirjakieli. Juteinin korostaman yhteisen edun edistäminen kytkeytyi valistukseen ja tässä oma kieli auttaisi parhaiten. Juteinin runoissa korostuikin opettavainen ote, jota hän usein tehosti pilkallisuudella. Myöhemmin runoihin tuli myös vakavampi sävy. Juteinin suosikkiaiheet liittyivät eläinrääkkäyksen, taikauskon ja oman edun tavoittelun vastustamiseen.